Jukka S. Rannila

Yleisesti ottaen olen ollut useammassa yhdistyksessä jäsen. Tietysti toiminnan taso on vaihdellut yhdistyksestä toiseen.

Yhdistystoiminnassa on omat hyvät ja huonot puolensta.

Tietysti mukavaa on, että on tekemisissä ihmisten kanssa, jotka ovat kiinnostuneita samasta aiheesta ja toiminnasta. Paljon puhutaan erilaisista elämyksistä, ja olen lukenut ja kirjoittanut ihmisten yksillöllisyyden vaikutuksesta yhdistystoiminnan luonteeseen. Lisääntyvä yksilöllisyyden korostaminen vaikuttaa tietysti myös yhdistystoimintaan.

Itse olen jotain pientä järjestänyt tai ollut mukana järjestelyissä. Ongelmana yhdistystoiminnassa on ihmisten kiinnostuksen ja innokkuuden vaihtelu. Yhdistystoiminta elää ja muuttuu ajassa riippuen mukana olevien ihmisten mukana. Tietysti välillä joskus voi tulla uskonpuute, jos järjestää jotain ja ihmiset eivät olekaan kiinnostuneita.

Yhdistysten ja liittojen hallinto on oma erikoinen piirre yhdistystoiminnassa. Monesti on tullut tutustunut sivusta tai jopa hieman osallistunut yhdistysten ja/tai liittojen virallisten mielipiteiden muodostamiseen liittyvän hallinnon käytäntöön.

Ikävin piirre tietysti liittyy yhdistysten ja/tai liittojen sisäisten valtataisteluiden sekamelskaan, jos yhdistyksessä ja/tai liitossa on käynnissä jokin muutos ja/tai henkilöristiriita.

Yleisesti ottaen yhdistystoiminnassa on oppinut kokous- ja neuvottelutaitoa. Lisäksi jonkin verran olen oppinut käytännön järjestelyitä. Ja pöytäkirjoja on tullut luettua tai kirjoitettu erilaisissa yhteyksissä.

Varsinaisesti en ole ollut koskaan Suomen Punainen Risti ry:n jäsen, vaan olen käynyt luovuttamassa verta säännöllisesti. Omalta osaltani olen ajatellut, että verenluovutus varmaankin vastaa jäsenyyttä ja on riittävä tuki järjestölle.

Ensimmäinen verenluovutukseni oli ihan mielenkiintoinen kokemus, ja tällöin oli Jalasjärvellä Punaisen Ristin yksikkö, joka järjestää verenluovutustapahtumia eri puolilla Suomea.

Pääsin sitten oikein lehteen, kun paikallislehti teki jutun verenluovutustilaisuudesta Jalasjärvellä. Jutussa oli aiheena, kuinka olen nyt toisen polven verenluovuttaja ja vanhemmat ovat tässä näyttäneet esimerkkiä.

Hauskana juttuna voi muistella, kuinka vanhemmat eivät päästäneet verenluovutukseen heti 18 vuotta täytettyäni. Pelkona oli, että mahdollisesti verenluovutuksen jälkeen olisi mahdollisesti jotain ongelmia ja lukio-opinnot voisivat tästä kärsiä. Ylioppilaskirjoitusten jälkeen sitten kävimmekin ensimmäisessä verenluovutuksessa.

Lappajärven Ammattioppilaitoksen Oppilasyhdistys ry oli varmaankin ensimmäinen yhdistys, jossa toimin innokkaammin.

Lukiossa ja yläasteella toimivat oppilaskunnat jollain tavalla, mutta en ollut siinä vaiheessa kovin kiinnostunut yhdistystoiminnasta.

Pääsy Lappajärven Ammattioppilaitoksen Oppilasyhdistys ry:n toimintaan oli melko helppoa, koska yleisesti ottaen kiinnostus oppilaskunnan toimintaan oli melko vähäistä. Käytännössä pääsin puheenjohtajaksi kun kävin jostain syystä edellisen puheenjohtajan puheilla. Sain jonkinlaisen kasan yhdistyksen mappeja sain ja tutustuin niihin kesän 1995 aikana.

Käytännössä oppilaitoksen hallinnon täytyi jollain tavalla olla tekemisissä oppilaiden edustuksen kanssa; luonnollisesti tämä oli lakisääteinen oppilaskunta, jonka toiminnan taso vaihteli vuodesta toiseen.

Oppilaskunnan rekisteröinti yhdistyksenä oli laitettu alkuun ennen minun puheenjohtajakautta. Itse muistan hyvin, kun sain selville, että patentti- ja rekisterihallitukselle (PRH) saattoi tehdä kiirehtimiskirjeen yhdistyksen rekisteröinnin suhteen. Kirjeeni tehosi ja saimmekin lopulta yhdistysrekisterinumeron ja hallituksen jäsenten henkilökohtaisen vastuun virallisesti pois aina yhden toimintavuoden jälkeen.

Käytännössä tuli tehtyä melko paljon yhteistyötä Lappajärven ammattioppilaitoksen silloisen rehtorin kanssa ja tietysti muun hallinnon kanssa.

Mielenkiintoinen piirre yhdistyksen toiminnassa oli, että siihen aikaan oppilaitoksen opiskelijat hoitivat kirjanpidon. En tiedä, että pidetäänkö oppilasyhdistyksen kirjanpito nykyisin ulkopuolisella kirjanpitotoimistolla. Tämä oli sinänsä merkittävää, koska oppilaitoksessa ei käsittääkseni opetettu varsinaisesti kirjanpitoa, vaikka joku oppilas aina vastasi kirjanpidosta.

Rahaa yhdistykselle kyllä tuli, koska oppilasyhdistyksen rahoitus perustui kahvilatoimintaan. Käytännössa suurtalouskokkilinjan opiskelijat pitivät kahvilaa auki opiskelupäivien ajan. Aina yksi suurtalouskokkilinjan opiskelija vuorollaan vastasi kahvilasta päivän ajan.

Mielenkiintoisia asioita tulikin vastaan, ja niistä oli paljon oppiakin.

Yksi oppi oli myös, että varmaankin käytännön ammattiyhdistystoiminnan kannalta oppilaiden kokous-, neuvottelu- ja asianhallintataidon kannalta ammattioppilaitoksien opiskelijoiden osaaminen näissä taidoissa on vaihtelevaa.

Mielenkiintoinen kokemus oli muutama Suomen Ammattiin Opiskelevien Liitto - SAKKI ry:n tilaisuus, jossa tuli käytyä. Tämä taisi olla ensimmäinen kokemus jonkin liiton toiminnasta. Tietysti Suomen Ammattiin Opiskelevien Liitto - SAKKI ry on tunnetusti SAK:n nuorisojärjestö. Toisaalta voi tietysti sanoa, että eihän SAKKI ry ole mikään SAK:n nuorisojärjestö. Ainakin yhdessä vaiheessa SAKKI ry:n henkilökunnan osoitteet olivat @sak.fi -päätteellä.

Myöhemmin tuli vastaan hyvinkin väheksyvää suhtautumista SAKKI ry:n toimintaan joidenkin tahojen toimesta. Tämä oli toisaalta valitettavaa, koska ammattiyhdistysliikkeen edunvalvonnasta saattoi näillä tahoilla hieman tai täysin väärä käsitys.

4.9.2008 tilanteessa en tiedä Suomen Ammattiin Opiskelevien Liitto - SAKKI ry:n tai Lappajärven Ammattioppilaitoksen Oppilasyhdistys ry:n nykyisestä tilasta.

Varusmieskoulutuksen (1993-1994) jälkeen en ollut varsinaisesti kiinnostunut mistään reserviläistoiminnasta.

Vähitellen vuosina 1995/1996 alkoi reserviläistoiminta kiinnostaa enemmän. Neuvostoliiton romahtamisen jälkeen alkoi Suomessa pienimuotoisesti erilainen sotilaallinen koulutus, joka oli aikaisemmissa olosuhteissa täysin mahdotonta.

Käytännössä uudessa tilanteessa vapaaehtoisen sotilaallisen koulutuksen järjestämisessä oli hyvin paljon hakemista ja kokeilua usealla eri tavalla. Tämä on täysin ymmärrettävää, koska vapaaehtoinen sotilaallinen koulutus Suomessa oli ollut useamman vuosikymmenen ajan erittäin vähäistä.

Itse olen ajattelut, että reserviläistoiminnassa on kaksi linjaa: 1) perinteinen maanpuolustushengen vaaliminen, 2) kurssitoiminnan korostaminen.

Kun tutustuu hieman järjestöihin, jotka vaalivat perinteiseen tapaan maanpuolustushenkeä, niin huomaa tällaisten järjestöjen monimaisuuden. Suomessa on tunnetusti korkea maanpuolustuhenki. Itse olen todennut, että maanpuolustushengen ilmentyminen noudattaa melko hyvin erilaisia sosiaalisten ryhmien omaa suhtautumistapaa maailmaan.

Kun kurssitoiminta Suomessa alkoi olla jälkeen mahdollista, niin osa yhdistyksistä lähti tälle linjalle, ja näiden yhdistysten riveistä löytyi innokkaita kurssien vetäjiä.

Itse liityin tosiaan Jalasjärven Reserviläiset ry:n jäseneksi.

On hyvä kuitenkin muistaa, että 1990-luvun alun tilanteessa oli useampi maanpuolustusjärjestö reserviläispuolella. Noin lyhyesti kokonaisuuden saattoi tällöin jakaa kolmeen osaan: 1) erilaiset maanpuolustuskillat, 2) reservin aliupseerien yhdistykset ja liitto 3) reservin upseerien yhdistykset ja liitto 4) erilaiset naisjärjestöt, esim. reservin aliupseereilla ja reservin upseereilla oli vastaavat naisjärjestöt.

Edellisen nelijaon lisäksi on tietysti kaikenlaisia muita virallisia yhdistyksiä sekä epävirallisia kokoonpanoja monelta eri alalta.

Omaan muistiin on jäänyt vuoden 1995 osalta silloisen Reservin Aliupseerien Liitto ry:n kokous, jossa päätettiin muuttaa liiton nimeksi Reserviläisliitto ry. Tämän lisäksi otettiin käyttöön ns. avoin linja, jolloin ei rajattu yhdistyksen jäsenen liittymismahdollisuutta tietyn sotilasarvon mukaisesti. Tarkasti ottaen liiton nimi on "Reserviläisliitto - Reservin Aliupseerien Liitto - Reservistförbundet - Reservunderofficersförbundet ry". Nykyään kaikki puhuvat Reserviläisliitto ry:stä ja reservien aliupseerien oman liiton korostaminen on jäänyt melko lailla sivuun.

Tietysti nuorena on kirkasotsainen ja tulin tehneeksi erilaisia aloitteita eri suuntiin. Käytännössä tilanne oli monella tapaa hyvin sekava ennen Maanpuolustuskoulutus ry:n perustamista. Ja Maanpuolustuskoulutus ry:n toiminnassakin oli omat ongelmansa. Tietysti jotkut voivat väittää, että vapaaehtoisen maanpuolustukoulutuksen uudelleenkäynnistäminen ja uudelleenjärjestäminen meni hyvin ja hallitusti. Itse olen sitä mieltä, että se oli todellista räpellystä.

Nykyisin Maanpuolustuskoulutus ry on muutettu julkisoikeudelliseksi yhdistykseksi, vertauskohtana voi pitää (RAY) Raha-automaattiyhdistystä. Tämän osalta en tiedä sanoa mitään, koska en ole tämän julkisoikeudellisen muutoksen jälkeen käynyt Maanpuolustuskoulutuksen järjestämillä kursseilla.

Yhdessä vaiheessa Jalasjärvellekin kaavailtiin koulutuspäällikön virkaa, ja tässäkin oli omat vaikeutensa. Jossain vaiheessa minua pyydettiin ryhtymään Jalasjärven koulutuspäälliköksi. Itse kieltäydyin tällaisesti koulutuspäällikön virasta, koska omasta mielestäni Jalasjärven reserviläis- ja reserviupseeriyhdistykset eivät olleet tarpeeksi ns. kurssilinjalla. Tällöin kurssien käytännön järjestäminen olisi ollut käytännössä ehkä hyvinkin vaikeaa. Tämä on tietysti oletus, mutta tämä oli siinä vaiheessa oma johtopäätös.

Sinänsä maanpuolustushengen vaalimisessa ei ole mitään pahaa. Ongelmaksi tulee tietysti nuoremmat sukupolvet, joille sotaveteraanit alkavat olla täysin tuntematon ryhmä ja käytännössä kokemus Suomen eri sodiata alkaa olla epämääräistä.

Itse olen ollut sitä mieltä, että nuoret ovat kyllä kiinnostuneita maanpuolustuksesta, mutta toiminnan muodon olisi vastattava nuorempien sukupolvien toiminnan luonnetta. Itse olen järjestänyt kolme erilaista maanpuolustushenkistä kurssia nuoremmille sukupolville, käytönnössä lukio- ja ammattikouluikäisille.

Lisäksi on muistettava, että eri maanpuolustujärjestöillä oli omat järjestöpoliittiset vääntönsä. Näiden seurauksena oli erilaisia ehdotuksia yhdistyksien ja puolustusvoimien yhteistoiminnan järjestämiseksi. Kun osaa näistä toiminnoista kokeiltiin käytännössä, niin tulokset eivät aina olleet toivottuja.

Aika näyttää vapaaehtoisen maanpuolustuksen tulevaisuuden suunnan Suomessa. Itse olen astunut ainakin joksikin aikaa sivuun toiminnasta.

Kurssien osalta voidaan laatia seuraava lista:

• Valmiuskurssi ilmavomien alalla, todistus 2.4.1995
• lisäkurssi Keuruulla, todistus 6.5.1995
• valmiuskurssi Alajärvellä, todistus 30.7.1995
• lisäkurssi Pirkkalassa, todistus 6.8.1995
• ilmavoimat/tilannekuva, todistus 28.1.1996
• yksikön johtaminen, Vaasassa, todistus 10.3.1996
• henkiinjäämiskurssi Alajärvellä, todistus 20.10.1996
• nuorten tutustuminen puolustuvoimiin, todistus 24.4.1996
• JV+TJ, todistus 5.-8.12.1996
• lisäkurssi, sotilaalliset taidot, todistus 11.-13.4.1997
• pääharjoitus, Syndalen 1997, todistus 8.-11.5.1997
• sissitaidot, todistus 10.-12.7.1998
• nuorten tutustuminen puolustusvoimiin, Keuruu, todistus 10.-13.4.2000
• joukkueen taistelu, todistus 16.-18.3.2001
• kranaatinheitinkurssi, Lohtaja, todistus 5.-6.5.2001
• kenttätykistön kalustoharjoitus, todistus 14.-15.9.2002
• asutuskeskustaistelu, todistus 26.8.2001
• Reserviupseerikoulun kouluttajakurssi numero 5, todistus 11.-15.3.2002
• kenttätykistön tulenjohto-, mittaus- ja viestikurssi, todistus 26.-27.10.2002
• kenttätykistön tuliasemakurssi Niinisalossa, todistus 15.9.2002
• kenttätykistön tulenjohto-, mittaus- ja viestikurssi Niinisalossa, todistus 27.10.2002
• sotilastaidot-jotos, todistus 21.9.2003
• tulisamakurssi, tasotyöskentely, todistus 23.5.2004
• panssarintorjuntakurssi, todistus 8.8.2004
• kenttätykistön tulenjohto-, mittaus- ja viestikurssi, todistus 14.11.2004
• tykistön tulenjohtokurssi, todistus 8.5.2005
• asutuskeskustaistelu, todistus 12.6.2005
• tykistön tuliasemakurssi, todistus 16.10.2005
• tuliasemakurssi Rovaniemellä, todistus 21.5.2006

Edellä olevan listan tiedot keräsin kolmenlaisista todistuksista: yksittäisten kurssien todistuksista, maanpuolustuskortista ja Maanpuolustuskoulutuksen omasta tietojärjestelmästä. Tällainen kolmen eri järjestelmän sekavuus osoittaa kuinka vapaaehtoinen maanpuolustuskoulutus on ollut sekavaa eri vaiheissa.

Etelä-Pohjanmaan Kenttätykistökilta ry:n jäseneksi tuli liityttyä, kun nuorisoasuntoselvityksen tuli vastaan aktiivisia tykistökillan jäseniä vastaan. Kävin parilla heidän kurssillaan ja siellä oli mielestäni ihan mukava meininksi. Yleisen aatteen kannattamisen vuoksi liityin kiltaan.

On kuitenkin huomioitava, että en saanut koulutusta tykistöalan tehtäviin. Eli jäsenyys tykistökillassa on tosiaan yleistä kannatusta.

Kertausharjoituksissa olen ollut vuosina 1995 ja 2001. Näidenkin osalta oli niin, että ilmoittauduin puolustusvoimien Seinäjoen toimistossa vapaaehtoiseksi kertausharjoituksiin. Tilanne oli yleisesti ottaen, että kertausharjoitusten määrärahat olivat vähäiset, joten kertausharjoituksiin haluttiin täydet miesvahvuudet. Tästä syystä vapaaehtoisten kerääminen oli tietysti mielekästä, koska tällöin oli varmempaa, ettei kertausharjoitukseen käsketyistä haettu anomusta kertausharjoitukseen osallistumisen perumisesta.

Itse olen ollut sitä mieltä, että kurssien osalla ei ole ollut mitään järkevää kokonaisuutta. Kuten edellä olevasta listasta näkyy, niin ei minun käymien kurssien lista muodosta mitään järkevää kokonaisuutta. Lisäksi käytännössä kertausharjoituksissa ei ole ollut mitään merkitystä käydyillä Maanpuolustuskoulutus ry:n kursseilla.

Itse olen ehdottanut pari kertaa, että pitäisi olla käytännössä reserviläisen taidonnäytekirja. Eli vähän samaan tapaan kuin ensiaputaitoja osoittava todistus, joka vanhenee tietyn ajan sisällä. Vaikka kursseja olisi monenlaisia monenlaisten järjestäjien toimesta, niin taidonnäytekirjan avulla voisi koota järjellisen kokonaisuuden.

Ongelmana reserviläisen taidonnäytekirjassa olisi, että erilaisten taidonnäytekokeiden järjestäminen käytännössä vaatisi ehkä liian paljon hallintoa ja työvoimaa.

1.9.2008 tilanteessa oli vaikea sanoa, että ryhdynkö jälleen aktiiviseksi reserviläiseksi. Jäsenenä olen edelleen Jalasjärven Reserviläiset ry:ssä ja Etelä-Pohjanmaan Kenttätykistökilta ry:ssä.

8.9.2008 tuli uusin Reserviläinen-lehti. Tässä numerossa oli aiheena Maanpuolustuskoulutus ry:n tilanne Puolustusvoimien uusien ohjeistuksien kanssa. Jälleen kerran tuli esille, että homma oli sekavaa ja ohjeistuksien tulkinnassa oli ongelmia yms.

Tässä tilanteessa ei tosiaan ole ollut kiinnostusta lähteä maakuntakomppanian, johon on kerätty tietyt edellytykset täyttäviä reserviläisiä. Heidän koulutustaan on käytännössä järjestetty Maanpuolustuskoulutus ry:n kautta. Oma oletus etukäteen oli, että maakuntakomppanioiden ensimmäisen erän kanssa on kaikenlaisia ongelmia, sekaannusta, yms. ongelmia. Voin toki olla väärässä, eli homma on voinut mennä hyvinkin.

26.9.2008 tuli uusin Maanpuolustaja 2/2008 -lehti, eli Suomen Sotilas -lehden erikoisnumero, joka samalla on tietysti maanpuolustuskiltojen jäsenlehti.

26.9.2008 tilanne oli ihan sama kuin ennen. Kentältä oli kysytty mielipidettä, ja sivulla 10 oli aika mukava kuvaus.

LAINAUS :: ALKAA (Huom. teksti heitetty optisen lukijan läpi, ei kirjoitettu käsin)

Karu totuus?
Maakuntajoukot pystytettiin toiveikkaasti ja suurten odotusten, ja osittain myös lupausten, varaan. Joukoille luvattiin paljon hyvää koulutusta, parhaat varusteet ja mielekäs sekä tärkeä sodanajan tehtävä. Maakuntajoukkojen oli määrä olla "Puolustusvoimien eliittijoukko" ja vahvuudeltaan jopa kymmeniä tuhansia taistelijoita.
Nyt neljä vuotta toiminnan käynnistymisen jälkeen joukkojen todellinen vahvuus on murto-osa suunnitellusta. Paperilla joukot ovat määrävanvuisia, mutta oikeasti toimintaan osallistuvien määrä on muutamia joukkoja lukuun ottamatta vähäinen.
Nyt Maavoimissa on päädytty kouluttaman kaikki joukot sodanajan torjunta-komppanioiksi. Aikaisemmin keskusteluissa esillä ollut monipuolisempi valikoima joukkoja (esim. ilmavalvonta-, sissi-, vartio yms komppaniat) on unohdettu. Paikallinen torjuntakomppania ei liene kuitenkaan useimmille reserviläisille se mieluisin sijoitus: torjuntakomppaniat kun on leimattu sellaisiksi B-luokan joukoiksi, perusteettomasti ehkä, mutta näin useat asian kokevat. Monet vanhemmat reserviläiset ovat viime vuosina joutuneet ikärasismin kohteeksi ja pudonneet pois korkeamman prioriteetin joukoista, kun juuri varusmiespalveluksen suorittaneet nuoret miehet ovat vallanneet paikat. Siirto paikallisjoukkoihin ja juuri torjun-takomppanioihin, tai peräti nostoväkeen tai ainakin pois taistelevista joukoista, on monille kunnostaan ja taidoistaan huolta pitäneille reserviläisille karvas pala.
Mitä jäi reserviläisten käteen?
Kentältä kuultuna lähinnä viileää kättä... Kunnon koulutusta luvattiin, mutta tosiasiassa se on harvaa ja heikkoa: kerran -kaksi vuodessa viikonlopun harjoitus, jossa aluksi lähinnä pelastuspalvelutehtävien harjoittelua ja kohdistusammuntoja.
Viranomaistehtävistä esimerkkinä lähinnä "mediatemppuna" leimattu tehtävä, jossa joukko lähetettiin vesihuollon avuksi Nokialle vuodenvaihteen vesikatastrofm aikana. Kaikki kunnia vapaa-aikaansa ja työ-aikaansa uhranneille reserviläisille, mutta eiköhän tuollaisen rauhanajan pulman hoitaminen kuulu siviiliviranomaisille tai pahimmassa tapauksessakin virka-apuna varusmiehille.
Luvatut l-luokan m/05 varusteet ovat vaihtuneet parissa vuodessa nyt jo poistuvaksi varustekerraksi m/9i, joka monilla aktiiveilla on jo itse hankittuna kaapissa. Tällainen pieneltä tuntuva asia on monelle reserviläiselle merkittävä motivaation nostattaja. Sillä annetaanko pakan päältä vai alta on merkitystä.
Siltavahteja
Nyt ei ole oikein ymmärretty, että ne reserviläiset, jotka sitoutuvat toimintaan, odottavat myös vastapuolen sitoutumista. Ei väheksyntää, ei epämääräisiä lupauksia tai koulutustarjontaa. Myöskään reserviläisten halua panostaa harrastukseensa ei ymmärretä: monet haluavat tiukempaa, kovempaa ja realistisempaa koulutusta. Monet ovat myös omalla kustannuksella valmiita lunastamaan varusteet itselleen, jota mahdollisuutta reserviläiselle, asevoi-miemme peruskivelle, ei suoda.
Nykyisellä järjestelmällä, koulutuksella, maakuntajoukoille kohdistetuilla resursseilla ja asenteella ei luoda mitään eliittijoukkoja. Toivottavasti toiminta saadaan puolustushaara-esikuntien johdolla takaisin puheiden ja lupausten mukaiselle uralle, muuten tuloksena on mitäänsanomattomia pilkkapuheissa esiintyviä siltavahteja.

LAINAUS :: PÄÄTTYY

Ja homma vain menee pahemmaksi.

Yhteislausunto: RES ja RUL huolissaan vapaaehtoisen maanpuolustuksen alasajosta (27.9.2008, klo 14.00)

Tämä viitattu yhteislausunto löytyy tästä tiedostosta.

Tämäkin on mielenkiintoinen tarina, mutta en muista kaikkia yksityiskohtia.

Olin tosiaan Lappajärvellä, kun sinne perustettiin omakotiyhdistys. Menin mielenkiinnosta yhdistyksen perustavaan kokoukseen. Itse totesin, että Jalasjärvellekin voisi omakotiyhdistykselle olla tilaa. Paikalla oli liiton edustaja, joka oli mukana perustamassa yhdistystä.

Jalasjärvellä tilaisuus oli aikanaan, ja paikalla oli muutama henkilö. Olin aikaisemmin yrittänyt tiedottaa yhdistyksen perustamisesta ja nykyiseen JP-Kunnallissanomat -lehteen tuli juttu, kun kävin tätä asiaa esittelemässä lehden toimistolla.

17.7.1997 Jalasjärven Omakotiyhdistys ry on merkitty yhdistysrekisteriin.

Näin jälkikäteen voisi ajatella, että olisi ensin pitänyt hankkia kokoon kiinnostuneiden henkilöiden ryhmä, ja ryhmän ollessa tarpeeksi laaja olisi ollut mahdollisuuksia perustaa yhdistys.

Keväällä 1997 omistukseeni tuli omakotitalo Jalasjärven Luopajärvellä. En aivan tarkasti tiedä kaikkia vaiheita ennen tilan päätymistä minulle. Lyhyesti ottaen voidaan todeta, että isän tädin aviomiehen kuoleman jälkeen isän täti myi omaisuuttaan neljälle eri taholle. Yksi näistä tahoista oli isäni, joka taas siirsi myynnin minulle.

Käytännössä isän täti ja hänen aviomiehensä olivat lapsettomia, mutta heillä oli hoidossa ja kasvatuksessa tytär. Itse en koskaan ole päässyt selville, että miten kaikki sukulaisuussuhteet ja asumissuhteet ovat olleet 1900-luvun alusta saakka isäni suvun puolella.

Lapsena ei ollut kiinnostunut sukulaisuus- ja asumissuhteiden sekamelskasta. Käytännössä omat lapsuusmuistot ovat Luopajärven tilalla keskittyvät joihinkin maataloustöihin, jotka tehtiin n. 1950-1970 -luvun tyylillä käsittääkseni.

Yksi päivä mietin, että mitä muistan noista 1980- ja 1990-luvun maataloustöistä. Käytännössä mieleen on jäänyt muutamat heinätyöt, joissa käytettiin vielä heinähankoja. Yksi kerta teimme klapeja jollain klapeja tekevällä laitteella. Yksi kerta käytimme hyvin vaarallista vanhanaikaista sirkkeliä, ja minulla oli kova pelko, että koska ns. päivämies sahaa kätensä irti. Mieleen on jääänyt myös isän tädin aviomiehen muistoseurat, joissa tuli käytyä. Ja yhden perunamaalla tehdyn työn muistan. Äitini oli tietysti aamuyöllä ollut lehdenjakoreitillään Postin työntekijänä. Perunamaalle tuli käymään poliisi, joka kyseli äitini havainnoista aamuyön tunteina, koska yön aikana oli tehty murtovarkaus jonnekin kioskille muistaakseni.

Varmaankin olen ollut Luopajärven tilalla useammankin kerran. Loppujen lopuksi osasta muistikuvat ovat melko hämäriä.

Keväällä 1997 tein kauppakirjan, jossa ostin kyseisen tilan Jalasjärven Luopajärveltä. Tämän vuoksi omakotiasumisen edunvalvonta on ollut joissain tapauksissa hyödyksi, kun on liiton lehdestä tai muusta lähteestä saanut jotain opastusta.

En aivan tarkasti tiedä yksityiskohtia, mutta käsittääkseni kaikki eivät olleet tyytyväisiä tehtyyn omaisuuden jakoon. Vuonna 1996-1997 olin keskittynyt muihin asioihin ammattikouluopintojen jälkeen, ja kiinnostusta sekä aikaa en tähän aiheeseen paljon käyttänyt.

Syksyllä 1997 aloitin opinnot Kauhavalla, ja tämän jälkeen opintoputki oli kovassa vauhdissa kevääseen 2001 saakka, ja kolme kesää (1998, 1999, 2000) olin töissä Vaasassa. Keväällä 2001 siirryin päättämään opinnot Tampereella ja kesän 2001 olin töissä Tampereella.

Luopajärven tilan osalta työnjako oli melko selvä: isän täti asui tilalla, minun isä kävi säännöllisesti tilalla katsomassa tilannetta, minä keskityin opiskeluun. Käytännössä tila on minun omistuksessa, mutta isän tädillä oli oikeus asua tilalla haluamansa aika, eli ns. syytinki.

Homma sujui tosiaan tällä lailla joulukuuhun 2001 saakka. Jossain vaiheessa isäni täti kaatui ja käytännön järjestelyitä oli monenlaisia. Muistaakseni 1998-1999 isäni täti oli Puskantien omakotitalossa hoidettavana jonkin aikaa, eli isä ja äiti hoitivat häntä. Loppujen lopuksi isäni täti oli jonkin aikaa omassa asunnossaan avopalvelukeskuksen vuokrataloissa ja lopuksi hän päätyi terveyskeskuksen 2-osastalle.

Homma muuttui syksyllä 2001, kun isäni sai sydänkohtauksen. Hän oli käytännössä hoitanut kaikki tilan juoksevat asiat yms. En ollut aiheeseen paljon sekaantunut.

Hyvä tai huono asia, mutta isäni halusi jouluna 2001 vuokrata tilan ulkopuolisille. Muistaakseni tätä ennen oli ollut ainakin kahdet vuokralaiset. Loppujen lopuksi otin kaikki asiat itselleni hoitoon, ja aloin tarkemmin perehtyä kiinteistön tilanteeseen.

Tässä vaiheessa perehdyin kiinteistön vuokraa koskevaan lainsäädäntöön. Tilan omistus-, hallinto- ja vuokra-asiat selvisivät lopulta ja tässä vaiheessa kysyin muutamaa aihetta asianajotoimistosta (Asianajotoimisto Kattelus & Ruokola Oy).

Kevään 2002 jälkeen tila on ollut vuokralla samalla perheellä. Välillä on ollut isompaa ja suurempaa ongelmaa talon iästä johtuen.

Omakotiyhdistyksen puittessa järjestin muutaman tilaisuuden yms. pientä. Syksyllä 1997 aloitin tosiaan opinnot Kauhavalla, joten yhdistyksen toiminnan vetäminen Kauhavalta saakka asetti omat ongelmansa.

Muutamassa liiton tilaisuudessa olen käynyt, ja Kokkolan alueseminaarista tein muistion. Muistaakseni tällaisia aiheita on tilaisuuksissa ollut: silloin uusi sähkömarkkinalaki, kylätalkkaritoiminta, piirin pari yleistä kokousta.

Liitto aloitti aikanaan uuden sähkömarkkinalain perustella neuvottelemaan valtakunnallista sähkösopimusta, ja liiton jäsenille tämä tarkoitti mahdollisuutta valita sähkösopimuksen voittanut yritys. Käytännössä oman jäsennumeronsa ilmoittamalla antoi yritys tarjouksen, joka perustui liiton tekemään sopimukseen.

Sähkösopimusmahdollisuuden vuoksi Jalasjärven Omakotiyhdistys ry:n jäseneksi liittyi useampikin henkilö.

Välillä olen laittanut muutaman sähköpostin liiton työntekijöille, eli toiminnanjohtajalle, järjestöpäällikölle ja viestintävastaavalle, jonka nykyinen tehtävänimike on viestintä- ja tutkimussihteeri.

Yliopisto-opintojen aikana pohdin millainen olisi omakotiyhdistyksen tiedonhallinnan kokonaisuus. Tein tästä jonkinlaista luonnosta, mutta tällöin työ- ja muuttokiireet jättivät työn keskeneräiseksi. Ehkä jossain vaiheessa voisi aiheeseen palata, ja tehdä jonkin lyhyen pohdinnan aiheesta.

Paras palvelu on ollut liiton neuvottelema lakipalvelu. Käytännössä on ollut puhelinneuvonta, jossa on voinut keskustella yleisesti omakotitaloon liittyvistä aiheista. Lisäksi liitto on neuvotellut tiettyjen paikallisien asianajajatoimistojen kanssa sopimukset, jolloin omakotiyhdistyksen jäsen saa tietyn alennuksen asianajopalveluista.

Itse olen pariin otteeseen käyttänyt Seinäjoella sijaitsevan asianajotoimiston, eli Asianajotoimisto Kattelus & Ruokola Oy:n, palveluita. Molemmilla kerroilla olen ollut tyytyväinnen palveluun.

7.9.2008 oli tosiaan tilanne, että omistan tilan Jalasjärven Luopajärvellä ja se on vuokralla. Itse omistan osakehuoneiston Jalasjärven kirkonkylässä ja asun siinä. Oletettavasti suurin osa omakotiyhdistyksien jäsenistä asuu omassa omakotitalossaan, mutta omakotitalon vuokrauksen suhteen vastaan tulee paljon samoja aiheita.

Tässä välissä oli omistamani omakotitalo vuokralla eri vaiheissa.

Myin vuonna 2014 omistamani omakotitalon Jalasjärven Luopajärvellä, jolloin ei ollut varsinaista syytä olla mukana yhdistyksen, piirin tai liiton toiminnassa.

Erilaisten vaiheiden jälkeen päädyin liittämään Jalasjärven Omakotiyhdistys ry:n jäsenet Kurikan Omakotiyhdistys ry:n jäseneksi sekä lakkauttamaan Jalasjärven Omakotiyhdistys ry:n.

Yhdistyminen ja lakkauttaminen menivät läpi kivuttomasti vuonna 2015 ilman mitään välihuutoja tai vastustamista. Lisäksi Omakotiliitto ry:n suunnasta ei tullut mitään vastustavaa lausuntoa.

Vuosien 1997-2015 välisenä aikana järjestin muutaman tilaisuuden, jonka perusteella lähetin kutsut jäsenille.

Erilaisissa tilaisuuksissa (1997-2015) ei juurikaan käynyt yhdistyksen jäseniä.

Jokaisen tilaisuuden kutsussa mainitsin, että tilaisuudessa ei valita ketään mihinkään luottamustehtävään.

Täysin toimimatonta yhdistystä ei tietystikään kannata pitää erilaisissa rekistereissä.

En ole seurannut jälkikäteen Kurikan Omakotiyhdistys ry:n toimintaa ns. kanta-Kurikan alueella ja Jalasjärven (entinen kunta) alueella.

Voi tosiaan pohtia, että onko metsä enää suomalaisen koti.

Itse kyllä pidän itseäni kaupunkilaismetsänomistajaa vastaavana. Kyllä täytyy rehellisesti myöntää, että en metsähommista juuri mitään ymmärtänyt, kun metsäpalsta minun omistukseen tuli.

Homma meni siten, että ostetusta tilasta piti maksaa oma kauppahintansa. Eli myin metsää ostetusta tilasta, että sain kauppahinnan maksettua. Näin joudin ensimmäisen metsäkaupan tekijäksi, enkä ymmärtänyt mistään mitään.

Ensimmäisen metsäkaupan hoiti Aureskosken saha, joka myöhemmin ostettiin osaksi UPM-Kymmene Oyj:tä.

Tietysti olin metsässä ollut useita kertoja, eli marjastusta ja sienestystä. Mutta varsinaisesti metsän hoitamista taloudellisesti oli täysin uutta.

Metsänhoitoyhdistys on kyllä ollut suureksi avuksi, koska ilman Jalasjärven toimiston osaavia kavereita olisin kyllä isossa pulassa. Heidän kanssaan tilalla on tullut käytyä muutaman kerran ja aina on hyvä neuvo heiltä tullut joka tilanteeseen.

Vuoden 2002 osalta mieleen on jäänyt vanhan kuusikon paikan istutus uusilla kuusentaimilla ja sitten männynsiementen levitys. Nyt vuoden 2008 tilanteessa on ollut mielenkiintoista nähdä, kuinka taimet ovat kasvaneet ja kuinka siemenistä on kasvanut taimia.

Se on jännä nähdä kuinka ihmisten muodostama ns. yhteiskunta toimii. Aikaisemmin olin vain lukenut ja kuunnellut uutisia metsäteollisuudesta ja minulle oli syntynyt jonkinlainen mielikuva.

Mutta tietysti ajatukset muuttuvat, kun on itse nähnyt oman metsänsä pöllipinon, levittänyt siemeniä, istuttanut taimia, huolehtinut kaadetun metsän larvat eteenpäin, yms. Kun lisäksi on nähnyt millainen sirkus pyörii puunkäsittelyn ympärillä, niin onhan se aikamoinen kokonaisuus. Eipä sitä tule ajatelleeksi, kun saa käteensä A4-paperin, että kuinka valtava järjestelmä sen on tuottanut.

Itse olen tosiaan hyvin ymmärtäväinen nykyään, eli kyllä kaupungissa asuva metsänomistaja voi olla hyvin vähäisillä tiedoilla oman metsäpalstansa suhteen. Jos omalta kohdalta miettii, niin kyllä tietämys on karttunut pienissä paloissa.

Tältä pohjalta olen pohtinut, että mitenköhän tiedotus ns. kaupunkilaismetsänomistajalle pitäisi järjestää. Kun olin Tampereella, niin kävin syksyllä 2001 metsänomistajan peruskurssin, muistaakseni se oli yhteistyössä kansalaisopiston kanssa. Oma kokemus oli, että kyllä oli paljon opeteltavaa.

Itse olen pohtinut, että varmasti metsäammattilaiset yrittävät parhaansa tiedottaa ja opastaa kaupunkilaismetsänomistajia. Mutta tietysti välillä miettii, että onko siinä sittenkin liian suuri kuilu metsäammattilaisen ja kaupunkilaismetsänomistajan välillä. Mitään valmista vastausta oikeaan tiedottamiseen kaupunkilaismetsänomistajille ei minulla ole.

Ongelmaksi mielestäni tulee se, että varsinaisesti täysin täydellistä oppimisen teoriaa testattuna aukottomilla kenttäkokeilla ei ole vielä keksitty. Eli metsäammattilaiset yrittävät parhaansa tiedottaa, mutta tiedon perille meneminen on aivan toinen juttu.

Tietysti itse olen ollut myötämielinen ympäristöystävälliselle metsänhoidolle, ja olenkin hakkuiden yhteydessä sanonut, että säästöpuut yms. muut luonnon monimuotoisuuden tekijät saa huomioida täysimääräisesti. Sitten oli ns. vanhan kansan näkemystä, että aukoksi vain kaikki eikä yhtäkään kalikkaa näkyviin. Tässä tätä sukupolvien eroa on nähtävissä.

Metsänhoitoyhdistyksen lainsäädännöllinen asema muuttui, ja jokaiseen metsänhoitoyhdistykseen on valittava valtuusto. Omasta mielenkiinnosta hankkiuduin tällöin ehdokkaaksi, mutta en päässyt läpi. Itse olen pohtinut, että onko metsänhoitoyhdistysten vaali verrattavissa seurakuntavaaleihin. Eli pieni joukko äänestää, mutta varsinaisesti juuri kukaan ei valita, koska homma sujuu aivan hyvin.

Oma metsä on nyt kaadettu, koska vuoden 2005/2006 tilanteessa ajattelin, että kaadan lopunkin metsän, jotta saan koottua rahan kiinteistöön kuuluvan omakotitalon jätevesijärjestelmän rakentamiseen. Kuten tunnettua, niin haja-asutusalueille on rakennettava tietynlaiset jätevesijärjestelmät, jos kiinteistö täyttää tietyt edellytykset.

Minun osaltani metsänhoito tulevaisuudessa on taimikoiden hoitoa ja valmistautumista ensiharvennukseen.

Tosiaan opiskelin Kauhavalla Suomen yrittäjäopistossa lukuvuonna 1997-1998. Verrattuna ammattioppilaitoksen oppilasyhdistykseen toiminta oli paljon vilkkaampaa. Jos ammattioppilaitoksessa oli vaikea saada hallitus kasaan, niin Kauhavan tapauksessa oli täysi hallitus ja useita erilaisia toimikuntia.

Oppilasyhdistyksen nimi on vaiheessa melkoinen nimihirviö, koska kyseessä oli tosiaan opiston ja ammattikorkeakoulun yhteinen oppilasyhdistys. Eli kyseessä on Seinäjoen Ammattikorkeakoulun Yrittäjyyden Yksikön ja Suomen Yrittäjäopiston Oppilasyhdistys ry. Vuosien 1997-1998 tilanteessa nimi oli muistaakseni hieman erilainen - mutta saatan olla väärässä.

Itse pääsin rahastonhoitajaksi oppilasyhdistyksen hallituksessa. Tämä oli varsin mielenkiintoinen tehtävä, koska hallinnoin koko yhdistyksen tilejä, ja alaisuudessani toimivat kunkin toimikunnan tilivastaavat. Lisäksi käytännön yhteistyö ulkopuolisen kirjanpitäjän kanssa oli varsin opettavaista.

Toiminta oli todella innokasta oppilaiden keskuudessa, ja oppilaitoksen hallinnon puolelta kannustettiin erilaisiin hankkeisiin.

Mielenkiintoinen piirre järjestöpoliittisesti oli taistelu ammattikorkeakouluopiskelijoiden keskusjärjestön luonteesta ja hallinnosta. Jostain syystä oppilasyhdistys oli liittynyt uomen Ammattiin Opiskelevien Liitto - SAKKI ry:n jäseneksi. Toisaalta Etelä-Pohjanmaalla yhdistettiin ammattikorkeakoulu maakunnalliseksi Seinäjoen ammattikorkeakouluksi. Kun taas ammattikorkeakouluopiskelijoiden keskusjärjestöksi oli muodostumassa Suomen ammattikorkeakouluopiskelijakuntien liitto - SAMOK ry, niin Kauhavan yksikön keskusjärjestön jäsenyys oli mielenkiintoinen tilanne.

Käytännössä ammattikorkeakouluopiskelijoiden keskusliiton sijainnista ja asemasta oli vuosien 1997-1998 aikaan kohtuullinen järjestöpoliittinen vääntö. Muistaakseni kait käytiin siitä vääntöä, että onko ammattikorkeakouluopiskelija AKAVA:n, STTK:n vai SAK:n mukaisen liiton opiskelijajärjestö. Saata ehkä muistaa väärin tuon AKAVA:n kohdan, että olivatko he kiinnostuneita saamaan SAMOK:n mukaan toimintaansa.

Itse pääsin edustajaksi SAKKI ry:n liittokokoukseen ja tämäkin oli mielenkiintoinen kokemus. Jos oppilasyhdistyksen piirissä oli hyvin yritysystävällinen lähtökohta, niin SAKKI ry:n puolella oli tietysti hieman epäileväinen suhtautuminen kaupallisiin kotkotuksiin.

Toinen mielenkiintoinen kokemus oli oppilasyhdistyksen ylläpitämä kopiokone opiskelijoiden käyttöön. Käytännössä yhdistyksen edellinen hallitus tai joku hallituksen jäsen oli tehnyt hyvin epäedullisen sopimuksen kyseisestä kopiokoneesta. Kopiokoneen ylläpito tuotti tappiota; eli oppilaat ottivat paperia kopiokoneesta ilman kopiomaksua ja kuukausittainen maksu oli hyvin korkea. Lisäksi tehdyssä sopimuksessa oli jotain epäselvyyksiä oppilasyhdistyksen hallituksen mielestä. Loppujen lopuksi tilanne selvisi, vaikka Handelsbanken Rahoitus -yksikön lakimiehen kanssa tuli jonkin verran keskustelua aiheesta. Loppujen lopuksi kopiokoneen myynyt yritys osti koneen takaisin ja saimme tilalle lukittavan kopiokoneen alhaisemmalla kuukausimaksulla.

Hauska tapaus oli Kauhavan kaupungin oppilaitokselle maksaman tuen päätyminen oppilasyhdistyksen tilille. Tuossa vaiheessa oli oppilasyhdistyksen vuosittain julkaiseman lehden mainosmyynti hyvässä vauhdissa, ja oletimme tällöin mainosmyynnin vetäneen uskomattoman hyvin. Asia selvisi lopulta tiliotteesta ja tietysti oli oppilasyhdistykselle pienoinen pettymys erehtyminen huomattavassa rahasummassa. Kaupungin tuen maksoin luonnollisesti oppilaitokselle ja asia korjautui.

1997-1998 opiskelin laatutoiminnan alkeita Lapuan ammattioppilaitoksen aikuiskoulutuspuolella. Eli käytännössä käytiin laadun perusperiaatteet läpi. Tietysti tällöin puhuttiin myös ISO 9000 -standardiperheestä vuoden 1994 versiolla.

Jälkikäteen ajatellen 1990-luvun lopulla alkaen jostain tietystä vuodesta, jota minä en muista, alkoi Suomessakin viritä laatutoimintaa. Tämä johti aikanaan erillisen laatuyhdistyksen perustamiseen.

Tietysti jälkikäteen voi arvioida erilaisia aiheita uudesta näkökulmasta perustuen myöhempiin kokemuksiin.

Ehkä laatuajattelu sopi omaan luonteenpiirteeseen, koska laadun kehittämisessä oli ajatus, että pystytään hallitsemaan yrityksen toiminta jonkinlaisena virtauksena. Eli jotenkin tähän malliin: alku->A->B->C->D->loppu.

Muistan lukeneeni yrityksen Laatuviesti-lehden kannesta kanteen hyvin tarkasti joka kerta.

Laatuopiskelu johti siihen, että pääsin mukaan laadunkehittämishankkeisiin, joita Lapuan laatukoulutuksen kouluttaja lähti vetämään. Käytännössä työskentelin muutamassa metallin alihankintayrityksessä, joihin oli saatu myytyä ajatus osallistumisesta laadunkehityshankkeeseen.

Jälkeenpäin ajatellen olen havainnut, että yrityksen toiminnan ohjeistamisessa on erilaisia vaihteluita kahden näkökulman välillä. Eli erottelisin taiteen ja teollisuuden näkökulman toisistaan. Jos yritystoiminta on taidetta, on annettava melko vapaat ohjeistuksen. Toisaalta yritystoimintaa voi ajatella teollisuutena, jossa toiminta on vakioitu tiettyjen mallien, mahdollisisten hyvin kattavien ja kirjattujen, mukaiseen työjärjestykseen.

Laatuajattelu näytti saavan melko paljon huomiota, kun yritykset hankkivat ISO 9000 -standardiperheen mukaisia todistuksia, eli ns. sertifikaatteja. Tämän lisäksi oli tietysti muita standardeja, esim. AQAP, ympäristömerkintä, jne. yrityksen toimintojen järjestyksen hallinnan osaamisesta.

Vähitellen alkoi kertyä maailmanlaajuisia kokemuksia ISO 9000 -standardiperheen 1994 version mukaisesta toiminnasta. Eli aikanaan 2000-luvulla standardi uusittiin.

Kuten jokainen vähänkin asiaa harrastanut tietää, niin nykyisin kaikki eivät painota sertifikaatteja, vaan luottavat omien asiantuntijoiden tekemiin tarkastuksiin toimittajayrityksissä.

Laatutoiminnan keskeinen oppi on ehkä prosessiajattelu, eli jonkin yhteisön toiminnan arviointia jonkinlaisena vaihejakona, jossa jokainen työvaihe seuraa toistaan selkeässä järjestyksessä.

Toisaalta myöhemmin alkoi nousta ajatus, että ns. prosessimallia voi tarkastella useammasta eri näkökulmasta. Vastaan tuli esim. seuraavia näkökulmia: talous, laki, hallinto, aika, työvoima, informaatio, tieto, osaaminen, riskit, logistiikka, työtehokkuus, materiaalin kulutus, energian kulutus, ympäristönsuojelu

Eli monesti itse asia on täysin yksinkertainen, mutta kaikkien näkökulmien huomiointi yhtä aikaa tekee yksinkertaisestakin asiasta monimutkaisen. Parhaiten tämän huomaa, kun kysyy joltain ammatillisen työn tekijältä, että mitä hän tekee ja mitä kaikkea muut vaativat häneltä työn tekemisen lisäksi. Monesti vastaus on, että homma sujuu hyvin ammattimieheltä, mutta ns. paperityö voi vaikuttaa hankalalta ja jopa turhalta.

Kun Laatuviesti-lehti muuttui eXba-lehdeksi, niin piakkoin tämän jälkeen lopetin jäsenyyden.

1.9.2008 tarkistin tilanteen, ja lehden nimeksi oli muuttunut "Laatu" alaotsikolla "Kilpailukyvyn, johtamisen ja laadun ammattilehti".

Itse koin, että tietyssä vaiheessa Laatuviesti-lehti (eXba-vainaa) ajautui pois laatujohtamisen perusasioiden kertaamisesta päätyen yleiseksi markkinahöpinäksi. Tässä vaiheessa totesin, että minun osaltani tämä riitti, koska laadukas Laatuviesti-lehti oli tärkein syy olla jäsen.

Prosessimallit olivat mielenkiintoisia ja oma mielenkiinto yliopisto-opintojen aikana olikin prosessikeskeiset tietojärjestelmät, prosessien vaihtelu ja prosessivaihtelun hallinta tietojärjestelmässä mielenkiinnon kohteena. Tietysti on hyvä muistuttaa, että opiskelin ns. tavallisen yliopiston puolella, enkä ns. insinööriyliopistossa. Näin näitä yliopistoja leikkimielisesti välillä eroteltiin Tampereella.

Jostain lähteestä törmäsin tekoälyseuran järjestämään Suomen Tekoälytutkimuksen Päivät -tapahtumaan (STEP 2000). Itse osallistuin vuoden 2000 tapahtumaan ja se taisikin olla ensimmäinen tieteellinen konferenssi, johon osallistuin.

STEP 2000 oli järjestetty yhteistyössä Suomen Automaatioseura ry:n kanssa.

STEP 2000 -konferenssi oli mielenkiintoinen ja välillä ymmärsin jotain jostain esitelmästä, mutta välillä oli todellisia vaikeuksia joidenkin esitelmien kanssa.

Myöhemmin vastaan tuli Tampereella yksi intialainen IT-ammattilainen, jota kiinnosti STEP 2000 -konferenssin aineistot. Kyseessä oli Tampereen opiskelija-asunnot -säätiön Reinola-niminen asuntokohde, ja satuimme sitten miesten yhteissaunavuorolle samaan aikaan. Olin laittanut saunavarusteet STEP 2000 -konferenssin reppuun ja hän ihmetteli, että olenko tekoälyyn erikoistunut opiskelija tai oikein työntekijä. Annoin hänelle STEP 2000 -konferenssin kaikki konferenssijulkaisut luettavaksi, ja hän ottikin monesta esitelmätekstistä kopiot itselleen. Hänen kanssaan sitten keskustelimmekin monessa yhteydessä IT-asioista, yleisesti Intian sisä- ja ulkopolitiikasta ja yleisesti intialaisesta elämänmenosta.

Myöhemmin kävin sitten Tampere Cricket Club ry:n tilaisuudessa, jossa oli useampi intialainen IT-ammattilainen pelaamassa. Kokemus oli varsin mielenkiintoinen, koska krikettiottelut kestävät melko pitkään. Tampere Cricket Club ry oli osana Suomen Krikettiliitto ry:n järjestämässä Suomen krikettiliigassa. Tietysti Tampere Cricket Club ry:n jäseninä oli muitakin Kansainyhteisön jäsenmaiden kansallisuuksia, eli brittiläisen imperiumin entisien alusmaiden kansalaisia.

Varsinaisesti ns. tekoäly on hyvin monipuolinen tutkimusalue ja siinäkin on monia eri suuntauksia. Mieleeni jäi kuitenkin yhden pitkälle edenneen tutkijan kommentti vapaamuotoisessa iltatilaisuudessa. "Ehkä olemme olleet väärillä jäljillä monta vuosikymmentä".

Olin sittemmin jäsenenä sekä Suomen Tekoälyseura ry:ssä ja Suomen Automaatioseura ry:ssä. Heidän lehtiensä artikkelit olivat kyllä mielenkiintoisista aiheista ja joitain luinkin melko tarkasti.

Varsinaisesti tekoäly ei sittemmin tullut minun pääaineeksi yliopisto-opinnoissani. Ehdottomasti oli kuitenkin hyödyllistä lukea jonkin hyvin pitkälle erikoistuneen erikoisalan kirjoituksia.

Oppina tästä oli, että tieteellisellä tutkimuksella on merkitystä, koska monet tutkijat (STeS:n julkaisut) tutkivat oikeasti mielenkiintoisia ongelmia, vaikka oma osuus jäi tiivistelmien lukemisen varaan.

Taas oppina automaatioseuran artikkeleiden lukemisesta oli, että oikeiden tutkimustulosten vieminen käytäntöön liiketoiminnaksi onkin sitten aivan oma ihmeellinen tarinansa. Mieleeni on jäänyt artikkelit tiedonsiirtomenetelmien moninaisuudesta automaatioalalla. Suomen Automaatioseura ry:n jäsenlehdessä oli paljon yritysten mainoksia ja niiden lukeminenkin oli hyödyllistä. Vaikka en vieläkään ymmärrä mitään automaatiotekniikasta, niin opin melko lailla eron pitkittäis- ja poikittaisstandardien välillä.

Pitkittäis- ja poikittaisstandardit ovat oma keksimäni termi, jolle on varmaan jokin parempikin nimitys.

Itse olen ajatellut niin, että jollekin tietylle erityisalalle voi kehittyä omat tavat järjestää asiat, ja näitä voidaan sitten kutsua standardeiksi. Esimerkiksi voidaan päättää tiettyjen teknisten ratkaisujen mittoja, kokoja, merkintöjä, jne. jne.

Käytännössä kuitenkin on niin, että jokainen yksittäinen erityisala joutuu kuitenkin olemaan osa maailmaa, eli kukaan ei voi eristäytyä omaan pieneen lokeroonsa.

Mielestäni tämä näkyi hyvin Suomen Automaatioseura ry:n jäsenlehden mainoksissa. Mieleeni on jäänyt mainos, jossa yritys esitteli tuotteensa, joka saattoi muuntaa useita erilaisia automaatioalan tiedonsiirtomenetelmiä keskenään. Eli käytännössä oli yksi laite, johon saatettiin liittää erilaisia automaatiolaitteita, joissa kaikissa oli jokin tietty erilainen tiedonsiirtoratkaisu. Yrityksen mainostama laite pystyi muuntamaan merkkijärjetelmän A toiseen merkkijärjestelmään B.

Myöhemmin olen seurannut tätä kehitystä muillakin aloilla ja homma menee aika lailla samalla kaavalla. Ensin kaikki kehittelevät omia ratkaisujaan. Sitten joko asiakkaat, maan hallitus tai jokin määrävä toimija markkinoilla vaatii yhtä standardia. Tässä vaiheessa kaikki ovat sitten tietysti vihaisia toisilleen ja ehkä saatetaan perustaa jokin porukka päättämään yhteisestä standardista. Joissain tapauksissa homma voi mennä ihan sivistyneesti ja asioista päästään yhteisymmärrykseen.

Eli lyhesti ottaen:

• perustutkimus keksii perusidean
• soveltava tutkimus vie perusideaa yrityksiin
• kukin yritys vääntää oman ratkaisun
• markkinoilla on kaikenlaisia ratkaisuja
• joku porukka määrää jonkun ratkaisun määrääväksi

Eroja syntyy tuossa viimeisessä vaiheessa, kun joku porukka pääsee määräämään, että mikä on käytettävä standardi. Joissain tapauksissa se on yksittäinen yritys ja joissain tapauksissa erikseen kerätty joukko erityisryhmiä.

Loppujen lopuksi parin-kolmen vuoden jäsenyyden jälkeen totesin, että tekoäly ja automaatio ei ole suunta, johon jatkan. Tässä vaiheessa lopetin jäsenyydet kummassakin yhdistyksissä.

Tampereen yliopiston ylioppilaskunta TAMY (vuodet 2001-2002)

Erityinen piirre oli, että osallistuin toisen puolueen listalle, vaikka olin eri puolueen (Puolue) jäsen. Tämä aiheutti kovasti ihmettelyä, enkä ehkä saanut viestiäni läpi yleisen suuttumuksen keskellä.

Perussyynä oli se, että ylioppilaskunta oli laittanut julkisuuteen erilaisia lausuntoja ylioppilaskunnan nimissä. Tietenkin ylioppilaskunnan on saatava laittaa julkisuuteen lausuntoja.

Perusongelma mielestäni oli, että TAMY:n nimissä oli annettu lausuntoja, jotka eivät mielestäni kuuluneet ylioppilaskuntien toimialaan.

Kun otetaan huomioon, että ylioppilaskunnan jäsenyys on ns. pakkojäsenyys, ja jäsenmaksu on maksettava säännöllisesti. Tästä aiheutuu tiettyjä ongelmia, jos annetaan ylioppilaskunnan virallisia lausuntoja ns. kaikkien opiskelijoiden nimissä.

Itse pääsin vuonna tietojenkäsittelytieteiden laitoksen opiskelijaksi, ja sain merkittävä fil.yo -merkinnän käytettäväksi. Itse maksoin kuitenkin jonkin aikaa ylioppilaskunnan jäsenmaksua Seinäjoelta, koska olin opiskellut suuren osan opinnoistani Seinäjoella. Seinäjoella olin mukana projektissa, jossa meillä kävi useaan otteeseen opettajia Tampereen yliopistosta.

Itse olen verrannut TAMY:n toimintaa Metsänhoitoyhdistys Lakeus ry:n toimintaan (entinen Jalasjärven metsänhoitoyhdistys fuusioitu tähän). Metsänhoitoyhdistyksen jäsenyys on vastaavalla tavalla ns. pakkojäsenyys, koska metsänhoitoyhdisyksellä on tiettyjä lakisääteisiä tehtäviä, kuten on ylioppilaskunnilla. Huomattavaa on siis, että tästä pakkojäsenyydestä seuraa, että jäsenenä on kaikkien puolueiden, ei siis vain Puolueen, jäseniä.

Vastaavalla tavalla on nykyisen järjestelmän mukaisesti Metsänhoitoyhdistys Lakeus ry on mukana Metsänomistajien liitto Länsi-Suomi ry:n toiminnassa. Ja vertauskohtana ylioppilaskuntiin ovat ylioppilaskunnat muodostaneet Suomen Ylioppilaskuntien liitto ry:n.

Nyt on huomioitava, että mielestäni metsänhoitoyhdistykset ja heidän liittonsa ovat pysyneet tiukasti omalla toimialueellaan, eli ovat valvoneet metsänomistajien etuja ja tarjoavat metsänomistajille mahdollisuuksiensa mukaisesti mahdollisimman hyviä palveluita. Mitään muuta ylimääräistä turhaa liirumlaarumia ei heidän toiminnassaan ole. Ja vastaavalla tavalla kaikkien puolueiden, ei siis vain Puolueen, jäsenet ovat edustettuina metsänomistajien keskuudessa.

Ongelma oli mielestäni TAMY:n piirissä, että he antoivat kaikenlaisia lausuntoja TAMY:n nimissä, ja mielestäni nämä eivät olleet enää ylioppilaskunnan toimialueen piirissä.

Erinomainen esimerkki mielestäni on samaa sukupuolta olevien henkilöiden parisuhteen rekisteröintiin liittyvät kannanotot. On aivan eri asia, jos puolue tai Puolue ottaa kantaa parisuhteen rekisteröintiin. Mutta on aivan eri asia, jos Metsänhoitoyhdistys Lakeus ry tai Metsänomistajien liitto Länsi-Suomi ry ottaisi kantaa parisuhteen rekisteröintiin. Jokainen käsittää aivan selvästi, että metsänhoitoyhdistysten tai näiden keskusliittojen toimialueeseen tuskin kuuluu ottaa kantaa parisuhteen rekisteröinnin puolesta tai vastaan.

Tällä en halua ottaa kantaa samaa sukupuolta olevien henkilöiden parisuhteen rekisteröinnin osalta puolesta tai vastaan. Tämä on esimerkki, joka osoittaa, että lakisääteisen yhteisön, jossa on ns. pakkojäsenyys, kannattaa pysyä omalla tietyllä alueellaan.

Tämän vuoksi oli mielestäni outoa, että Puolueen edustajat TAMY:n hallituksessa olivat täysin hyväksyneet täysin kestämättömän linjan, ja olivat antaneet TAMY:n nimissä kaikenlaisia kannanottoja, joilla ei ollut mitään tekemistä yliopisto-opiskelijoiden etujen valvomisen tai heille tarjottavien palveluiden suhteen.

Esimerkin vuoksi voidaan todeta, että esimerkiksi samaa sukupuolta olevien henkilöiden parisuhteen rekisteröinti herätti hyvin laajan yhteiskunnallisen keskustelun ja Puolueen sisällä oli varmasti hyvin erilaisia näkemyksiä aiheesta.

Mutta voidaan todeta, että esim. TAMY:n piirissä on täysin varmasti kaikkien mahdollisten puolueiden jäseniä. Tällaisten ns. pakkojäsenyhteisöjen osalta pitäisi olla siis hyvin tarkkana, että millaisiin kannanottoihin ryhtyisi.

Kun Puolueen edustajat TAMY:n edustajistossa olivat myyneet oman mummonsa ja tehneet TAMY:n toiminnasta turhien lausuntojen lausuntoautomaatin, niin en voinut tällaista hyväksyä. Tämän vuoksi menin kannatuksen vuoksi ehdokkaaksi toisen puolueen listalle, koska heidän mielestään TAMY ei ole turhien lausuntojen lausuntoautomaatti ja keskittyy tiukasti omalle toimialueelleen.

Tosiaan tämä herätti Puolueen nuorisojärjestössä kovan suuttumuksen, ja kaikenmaailman jonninjoutavia höpötyksiä sai sitten kuunnella.

Jossain mielestäni menee raja, johon ns. pakkojäsenyyttä edustavien yhteisöjen kannattaa toimintansa rajata, ja Puolueen edustajat TAMY:n suunnalla olivat tämän rajan ylittäneet.

Sittemmin TAMY:n edustajiston kokouksia seuratessani vastaan tuli tämmöinen hiekkalaatikkotappelu, jossa lopuksi mentiin siihen, että TAMY:n hallitus vaihdettiin. Homma kait meni niin, että pari edustajiston jäsentä kirjoitti mielipidekirjoituksen yhden tilaisuuden hoidosta. Käsittääkseni tilaisuus oli järjestetty uudelleen, kun kaikki katsoivat yhtäkkiä vuoden 2001 syyskuun 11. päivän ns. terroristien iskua New Yorkin WTC:n kaksoistorneissa. Eli kaikki olivat yhtäkkiä katsomassa televisioruutua, eikä tilaisuudesta tullut sitten mitään. Pari edustajaa sitten kirjoitti mielipidekirjoituksen, ja tapahtumien ketju johti lopulta johti TAMY:n hallituksen vaihtamiseen.

Mielestäni tuo TAMY:n hallituksen vaihtamisen tapaus kokonaisuudessaan paljasti ylioppilaskuntien hiekkalaatikkoleikkien maailman, ja päätinkin tämän jälkeen keskittyä yliopistossa pelkästään opiskeluun.

Eli ylioppilaskuntatoiminta on minun osalta ollut ehdokkuus vaaleissa, pari edustajiston kokousta ja muuutamaan tilaisuuteen osallistuminen.

Kait tästäkin pitää jotain kirjoittaa.

Noin lyhyesti ottaen AIESEC on järjestö, jonka tavoitteena on järjestää vaihto-ohjelmaa. Vaihto-ohjelmassa oli muistaakseni yli 80 maata.

Alunperin AIESEC oli ollut kauppatieteen (vast.) opiskelijoiden järjestö, ja vaihto-ohjelma oli pyörinyt tällaisten opiskelijoiden välillä. Tietysti täytyy ajatella, että 1950-, 1960- ja 1970-luvulla joku kolmen kuukauden oleskelu jossain vieraassa maassa ja työskentely oli varmasti kova kokemus. Ehkä voisi ajatella, että vielä 1980-luvullakin matkustaminen eri maiden välillä ei ollut niin yleistä kuin nykyään.

Jos tilannetta ajattelee 1990-luvun jälkeen, niin matkustaminen maiden välillä on nykyään todella helppoa. Joten AIESEC muutti luonnettaan tämän seurauksena.

Jos asiaa ajattelee vaihto-ohjelman kehittymisen kannalta, niin Suomen osalta voi todeta, että tietotekniikka- ja tietojenkäsittelyalan opiskelijoiden välittäminen ulkomailta Suomeen oli todellakin ehkä ainut tapa saada vaihto-opiskelijoita Suomeen.

Katselin arkistoja AIESEC TAY:n, eli Tampereen yliopiston AIESEC-toimikunnan, heti perustamisesta alkaen, joskus 1960-luvulla se kait oli. Kun näitä arkistoja vähän viitsi penkoa, niin saattoi huomata, että 1950-, 1960-, 1970- ja 1980-lukujen vaihto oli melko alkeellista. Joku kauppatieteen opiskelija tuli Suomeen tekemään jotain melko yksinkertaista tehtävää kolmeksi kuukaudeksi monessa tapauksessa. Yksi mielenkiintoinen jäänne tästä ajasta oli Poriin järjestettävä työtehtävä, joka oli ollut tietyssä yrityksessä jo vuosikymmeniä. Eli he ottivat joka kesä yhden AIESEC-harjoittelijan, joka teki tiettyä tehtävää kesän ajan. Käytännössä tämän vaihdon hoiti joku Turun AIESEC-toimikunnista.

Sittemmin asiakkaat alkoivat tulla vaativammaksi, koska tällaisia kolmen kuukauden harjoittelijoita ja muitakin harjoittelijoita saa nykyisessä tilanteessa aivan varmasti, jos haluaa. Ja Suomessa opiskelijoiden kansainvälisyyden edistämisen keskusorganisaationa on kiistatta Kansainvälisen henkilövaihdon keskus CIMO.

Sittemmin siirryttiin vaihdoissa pidempiin jaksoihin, koska käsittääkseni asiakkaat eivät välittäneet enää niin paljon lyhyistä vaihdoista. Toisaata ajateltiin, että kokemus jostain maasta olisi hyödyllisempi pidemmän vaihdon seurauksena.

Lyhyesti ottaen voidaan todeta, että Suomen kannalta ehkä ainut tapa järjestää vaihtoa oli vaihdon suuntaaminen uudella tavalla. Ja IT-sektorin kasvun myötä alkoi olla enemmän mahdollisuuksia saada IT-harjoittelijoita Suomeen.

Ja Tampereen osalta voi todeta, että perustuote oli IT-harjoittelija IT-yritykseen.

AIESEC:n toiminta voi vaikuttaa varsin mielenkiintoiselta, kun toimintaan tutustuu. On kivoja seminaareja yms. kivaa toimintaa. AIESEC:n osalta voi todeta, että toiminnan luonne voi joidenkin kohdalla olla todella innostavaa ja voidaan todeta jonkinmoista hurmahenkisyyttä tällaisten henkilöiden sitoutumisessa.

Mielenkiintoista oli, että AIESEC Suomen tapauksessa oli puhuttu useamman vuoden ajan palkattujen myyntihenkilöiden palkkaamisesta, jolloin saataisiin enemmän harjoittelijoita täysipäiväisen myynnin seurauksena. Loppujen lopuksi Tampereella päätettiin perustaa tällainen myyntihenkilön tehtävä.

Itse olen pohdiskellut jälkeenpäin, että miksi ns. kauppatieteen opiskelijoista ei ollut Tampereen myyntihenkilöiden tehtävään hakijoita.

Kuitenkin joka tapauksessa minut valittiin täysipäiväisesti palkatuksi myyntihenkilöksi Tampereelle.

Tietysti jälkikäteen voi olla viisas. Olisi tietysti pitänyt havaita kunnolla kevään 2002 merkit, jolloin ns. IT-kupla alkoi puhjeta. Tämän seurauksena lähes kaikki IT-yritykset laittoivat kiellon palkata uutta työvoimaa ja jokainen uusi työtehtävä piti harkita tarkasti.

Tietysti Tampereen harjoittelijamyynnin kannalta tämä tarkoitti melko huonoa tilannetta.

Muistan hyvin saaneeni myyntikeskustelut hyvään vauhtiin 2002 syyskuun loppuun mennessä. Tässä vaiheessa n. kymmenen IT-yrityksen kohdalla olimme päässeet siihen vaiheeseen, että ehkäpä asiasta voisi keskustella hyvin vakavasti.

Olin mielenkiinnon vuoksi ER 2002 -konferenssin avustajana 8.-10.10.2002. Tämän viikon jälkeen otin yhteyttä kaikkiin yrityksiin, joiden kanssa olin saanut neuvottelut hyvään käyntiin. Tässä vaiheessa kaikki neuvottelut keskeytyivät rekrytointi- yms. kieltojen takia.

Jälkikäteen ajatellen olisi pitänyt tietysti lokakuun 2002 tilanteessa todeta, että markkinatilanne on todella huono. Eli olisi pitänyt todeta tilanne, ja palata opintoihin kevään 2003 opintojaksoille, eli lopettaa palkatun myyntihenkilön tehtävä.

Valitsin kuitenkin toisen tien, eli aloitin aivan kohtuuttoman laajan myyntikampanjan. Eli jokainen kivi tuli käännettyä; jos vertaus on nyt edes sopiva. Mutta tässä tuli vastaa se tosiasia, että Tampereelle ei ollut helppoa myydä kaupallisen alan harjoittelupaikkoja. Jos vertasi AIESEC-harjoittelijoiden tehtäviä 1960-, 1970-, 1980- ja vielä 1990-luvun alussakin, niin vuosien 2002-2003 tilanteessa oli monta paljon parempaa palvelua tarjoavaa yhteisöä. Eli kansainvälistyminen ei ollu mikään uusi aihe enää ja Suomessa tähän asiaan oli järjestetty useampikin yhteisö, sekä kaupallisia että yleishyödyllisiä.

Eli jälkikäteen ajatellen kaupallisen alan vaihtopaikkojen osalta tuote oli auttamatta vanhentunut käsiin. Jos yrityksellä oli vaihtoehtona joku epämääräisesti valittu opiskelija tai sitten kovan koulun läpikäynyt useamman vuosikymmenen työkokemuksen omaava rautainen ammattilainen, niin valinta on melko varmasti selvä.

AIESEC:n piirissä tämä oli varmaankin huomattu, ja AIESEC oli vähitellen muuttunut järjestöksi, joka ei enää ollut pelkästään kauppatieteen (vast.) opiskelijoiden järjestö. Tampereen osalta tämä muutos oli viety 1990-luvun lopussa ja 2000-luvun alussa ja AIESEC TAY oli täysin irrallaan kauppatieteen opiskelijoiden omasta ainejärjestöstä.

Joka tapauksessa IT-vaihtopaikat olivat Tampereella ns. perustuote.

Toinen muutos oli AIESEC:n vaihtelu projekti- ja vaihtotoiminnan välillä. Kun AIESEC TAY:n arkistoja taas katseli kriittisesti, niin oli selvästi havaittavissa muutos: ensin oli ollut vaihtoa paljon, sitten projekteja enemmän ja taas palattiin vaihtoon.

Eli oli loppujen lopuksi vedetty useampi muutos samaan aikaan. Näin jälkikäteen ajatellen voi todeta, että lopullisesti tietyt muutokset AIESEC Suomen sisällä vedettin juuri vuosina 2001-2004.

Yksi vaikea kohta Tampereen toiminnan osalta oli Yrityspäivät-tapahtuma. Kun Yrityspäivät-tapahtuma oli ollut selkeästi ns. projekti eikä vaihtoa, niin palaaminen pelkkään vaihtoon aiheutti monenlaisia erimielisyyksiä. Lisäksi Tampereen osalta oli havaittavissa selkeä jako Yrityspäivät-tapahtuman järjestjien ja AIESEC-vaihdon järjestäjien välillä. Loppujen lopuksi voi todeta, että ero oli kasvanut hyvin suureksi ja käsitys kahden porukan toiminnasta oli hyvin vaihteleva.

Suomen tasolla linjana oli irtautua kaikista ns. projekteista ja muutaman toimikunnan tasolla, joista yksi oli Tampere, oli ongelmana ns. projektin hyvä kannattavuus. Miksi luopua tuottoisasta toiminnasta?

Tästä voisi kirjoittaa pitkänkin sepustuksen ja puolustella itseään vaikka kuinka paljon.

Itse huomasin, että palkattuna työntekijänä oleminen järjestössä ei ole kovin helppoa, koska vapaaehtoisilla jäsenillä on aivan eri käsitys toiminnan tavoitteesta kuin palkkatyöntekijällä. Itse olen myöhemmin pohtinut, että olisiko pikemminkin pitänyt olla toimikunnilla omat kokoaikaiset tai osa-aikaiset toiminnanjohtajat, jolloin Helsingin toimisto olisi ehkä ollut vain kansallisen toiminnanjohtajan toimisto.

Oma näkemys on, että AIESEC ainakin minun kaudella muuttui tekemisen (action) organisaatiosta olemisen (being) organisaatioksi. Kun katselee jälleen kerran AIESEC TAY:n arkistoja, niin voi vain ihmetellä aktiivisuuden tasoa, kun väki on vetänyt toimintaa ilman kunnollisia tietokoneita alkeellisilla tiedonsiirtoyhteyksillä pelkällä opintolainalla ilman opintotukea.

Esimerkkinä voi pitää toimikunnan omaa lehteä. Ennen se vedettiin täysin rautalankajärjestelmillä useammankin kerran. Sitten 2000-luvulla täydellisen digitaalisilla järjestelmillä tämä tuotti suuria vaikeuksia.

Tampereen osalta voi todeta, että tekeminen (action) kyllä oli hyvinkin voimakkaasti Yrityspäivät-tapahtuman puolella, mutta ns. AIESEC-vaihto meni joissain suhteissa olemisen (being) puolelle.

Loppujen lopuksi voi todeta, että AIESEC näki vaihdon osana paljon laajempia kokonaisuuksia ja vaihdosta puhuttiin jonkinlaisien muutosmestareiden (change agent) luojina. Eli suorittamalla AIESEC-vaihdon muutut ihmisenä täydellisesti ja koet laajan kulttuurielämyksen.

Käytännössä voi kuitenkin todeta, että tavatessa AIESEC-harjoittelijoita oikeissa työtehtävissä heidän mielessään ei ollut muuttuminen miksikään muutosmestariksi (change agent). Pikemminkin heitä kiinnosti ns. "pelkän" vaihdon peruspalvelut: asunto, kuljetukset, maahanmuuttoasiakirjat, työsuhteen asiakirjat, harrastukset, yms. "tavallinen" toiminta.

Eli voi todeta, että AIESEC-vaihdon osalta ehkä astuttiin "pelkän" vaihtotoiminnan ulkopuolelle ja tähän lisättiin kaikenlaisia laajoja ajatuksia.

Yksi mielenkiintoinen piirre oli yksi AIESEC:n monista tietojärjestelmistä, eli Insight II -järjestelmä vaihto-ohjelman pyörittämiseen. Loppujen lopuksi tein päättötyöni (pro gradu) Insight II -järjestelmän ihmeellisyyksien pohdiskelusta.

Yksi mielenkiintoinen kohta on AIESEC TAY:n arkistojen järjestäminen. Olin tosiaan opiskellut informaatiotutkimusta muutaman opintoviikon ja näillä luennoilla oli pohdittu arkistojen merkitystä. Itselläni heräsi ajatus, että AIESEC TAY:n arkistojen järjestämisen jälkeen voisimme laatia historiikin Tampereen AIESEC-toiminnasta. Sainkin projekti-idean vietyä läpi Tampereen yliopiston informaatiotutkimuksen laitoksella ja arkistoista kiinnostunut opiskelija järjesti AIESEC TAY:n arkiston hyvään järjestykseen; loppujen lopuksi hän sai tästä kandidaatin tutkielman kirjoitetuksi.

Loppujen lopuksi historiikkia ei koskaan kirjoitettu. Ehkä en saanut viestiä läpi, että käymällä arkistot läpi olisi saatu kohtuullinen henkilörekisteri aikaisemmin toiminnassa mukana olleiden yhteystiedoista. Käytännössä tämä olisi tarkoittanut melko laajaa rekisteriä, ja entisten jäsenten kautta ehkä olisi avautunut erilaisia mahdollisuuksia esim. yrityskäyntien, seminaarivieraiden, neuvonnan yms. suhteen. Kun tällaisia tietoja ei ollut, niin toiminnan osalta voi todeta, että aika vähäistä oli aikaisempien jäsenten osaamisen hyödyntäminen.

Edellisen arkistoprojektin jälkeen olen pohdiskellut, että AIESEC olisi voinut olla ns. opintoviikkotehdas, jos kaikenlaisia projekteja olisi tehty opintojaksojen yhteyksissä. Tästä palautuu mieleeni Suomen Yrittäjäopistossa tehdyt opiskelijaprojektit, joihin oli oppilaitoksen kannustusta.

Joka tapauksessa voi todeta, että vähitellen vuoden 2004 tilanteessa AIESEC-vaihdon vetäjät olivat etääntyneet Yrityspäivät-järjestäjistä niin paljon, että kumpikaan osapuoli ei enää täysin ymmärtänyt toistensa toimintaa. Itse olin julistanut, että AIESEC-porukan pitäisi osallistua voimakkaammin Yrityspäivät-tapahtuman järjestämiseen. Käytännössä tämä alkoi kuitenkin olla hyvin vaikeaa, kun Yrityspäivät-tapahtuma oli ehkä laskettavissa Tampereen yliopiston yhden ainejärjestön ja Tampereen teknillisen yliopiston yhden ainejärjestön yhteiseksi omaksi projektiksi.

Tässä oli monenlaisia vaiheita, mm. seuraavia:

• vuosina 2003-2004 oli puoli vuotta palkattuna toinen myyntihenkilö minun jälkeen
• olin jonkin aikaa AIESEC TAY:N hallituksen jäsen
• erilaisia henkilövaihdoksia paikallisissa toimikunnissa ja kansallisessa toimikunnassa
• Yrityspäivät-tapahtuman järjestäjien henkilövaihdoksia
• Suomen oman myynnin tietojärjestelmän kehittämisen alkuvaiheet
• ensimmäisen Suomen kielikouluttaja-opiskelijan harjoittelupaikan täydellinen fiasko
• jne. jne, ei niitä kaikkia enää muista

Loppujen lopuksi keväällä 2004 olin aika kypsynyt tilanteeseen jolloin käytin erittäin ankaria puheenvuoroja eri osapuolille.

Loppujen lopuksi voi kai todeta, että poistumiseni AIESEC:n toiminnasta ei ollut kaikkein tyylikkäin. Toisaalta AIESEC-toimijoilla oli erilainen käsitys toiminnan tavoitteista, eli mielestäni tosiaan homma oli mennyt olemisen puolelle tekemisen sijasta. Ja tekeminen oli mennyt Yrityspäivät-toimijoiden puolelle, niin ristiriita oli selvä. Itse kannatin tekemistä ja AIESEC-toimijoiden suurempaa osallistumista Yrityspäivät-toimintaan.

Loppujen lopuksi homma taisi mennä niin, että ajauduin aika lailla ulkokehälle ehdostusteni kanssa. Eli sitten tuli aika selvä pyyntö AIESEC-porukalta, että jääpä nyt pois toiminnasta.

Kesällä 2004 päätin palata Etelä-Pohjanmaalle, joten siinä tilanteessa kiinnostus AIESEC:n tai Yrityspäivät-tapahtuman toimintaan siten oli täysin turhaa ja tietysti mahdotonta Etelä-Pohjanmaalta saakka.

Jälkikäteen ajatellen voi todeta, että tarkemmin ajatellen näin jonkin yhteisön täydellisen muuttumisen muodosta toiseen kun henkilövaihdosten yms. seurauksena toiminnan vetäjillä oli aivan erilaiset käsitykset vuoden 2004 tilanteessa verrattuna vuoteen 2001. Kolmessa vuodessa Yrityspäivät-tapahtumasta tuli paha rasitus AIESEC:n toimijoille ja AIESEC oli paha rasite Yrityspäivät-tapahtuman järjestäjille.

Tuota ristiriitaa yritettiin ratkoa eri tavoin, mutta ongelmana oli tietysti täysin erilaiset näkemykset. Loppujen lopuksi asia saatiin soviteltua varsin monimutkaisella sopimus- ja hallintorakenteella. Tuossa sopimusvaiheessa tarvittiin minun ja monen muun henkilön arkistojen kaivamista, jotta saataisiin joku selvyys, että mitä oli sovittu.

Vuosien 2004-2008 välillä katselin muutaman kerran AIESEC:n toimintaa verkkosivuilta ja muutaman sähköpostilistan arkistoista. Lyhyesti ottaen voi todeta, että IT-opiskelijoiden vaihto jatkoi kehittymistään.

Syksyllä 2008 kävin AIESEC:n Suomen liitto/keskustoimistolla kysymässä Suomen ikiomasta myynnin seurantajärjestelmästä (SMS, Sales Management System). Yllätys tai ei, mutta järjestelmä oli saatu kasaan ja vuoden 2008 tilanteessa se oli tosiaan pyörinyt muutaman vuoden. Itse olin vuoden 2004 tilanteessa ehdottanut, että järjestelmä tehtäisiin AIESEC-aktiivien yhteistyönä, eli jonkinlaisena avoimena projektina. Vuoden 2008 tilanteessa oli käsittääkseni tilanne, että Suomen ikioman myynnin seurantajärjestelmän (SMS, Sales Management System) kaksi kehittäjää oli siirtynyt oikean työelämän syövereihin, että ajan käyttäminen järjestelmän ylläpitoon oli välillä hankalaa.

Vuoden 2008 tilanteessa pohdin Suomen kansallisen toimikunnan puheenjohtajan kanssa muutaman minuutin, että mitenköhän järjestelmän ylläpito pitäisi järjestää. Mitään valmista vastausta minulla ei ollut, joten toivotin hyvää jatkoa ja annoin asian olla.

Selväksi syksyn 2008 käynnillä tuli selväksi, että IT-harjoittelijat olivat edelleen Suomen perustuote. Lisäksi tilanne oli muuttunut niin, että AIESEC ei Suomessa pystynyt toimittamaan kaikille asiakkaille heidän toivomiaan IT-harjoittelijoita. Eli vuoden 2001/2002 IT-kuplan puhkeamisen jälkeen IT-ala oli taas kehittynyt taloudellisesti hieman terveemmällä tavalla.

Tässä vaiheessa on vaikea sanoa, että minne järjestö tulee kehittymään. Ehkä joku joskus kirjoittaa AIESEC Suomen historian, jolloin voisi käydä tarkastikin läpi erilaisia kuvioita vuosien varrelta. Toisaalta itse olen pohtinut, että Yrityspäivät-tapahtumankin historiikki olisi hyvä joskus kirjoittaa. Mutta oletettavasti opiskelijajärjestössä ei taida olla pitkäjänteisyyttä laajan historiikkiprojektin läpiviemiseen.

Tästä seikkailusta voisi kirjoittaa hyvin pitkänkin tarinan, mutta ehkäpä tämä riittää tällä kertaa.

En enää muista tarkasti, että missä törmäsin Projektiyhdistys ry:n mainokseen tai esitteeseen.

Olin kuitenkin utelias ja ajattelin, että lehtä lukemalla selviää joitain asioita. Loppujen lopuksi julkaisuja oli ainakin pari kappaletta, eli Suomen ikioma lehti ja sitten pohjoismainen kausijulkaisu. Pohjoismaisessa kausijulkaisussa pyrittiin nostamaan tasoa hyvin korkealle vertaisarvioinnnin (peer review) avulla.

Osallistuin yhteen projektiyhdistyksen tilaisuuteen - nimeltään Projektipäivät. Tässä vaiheessa euro oli rahayksikkönä tullut käyttöön Suomessa ja tapahtuman hinta oli muistaakseni n. 125 euroa. Näin jälkikäteen ajatellen voi todeta, että olipa kallis päivä hikisistä seminaareista. Mielestäni tilaisuuden anti ei ollut niin ihmeellinen, joten pieni pettymys tämä tapahtuma oli.

Luin tietysti Projektiyhdistys ry:n kautta tilaamiani lehtiä ja mielenkiintoisia aiheita lehdissä oli.

Yhdessä vaiheessa katsoin kuitenkin kriittisesti tilaamieni lehtien määrää, kun lehtiä alkoi olla todella paljon luettavaksi. Kun lehtien sisällysluettelot ovat nykyisin hyvin luettavissa, niin tulin siihen tuloksiin, että mielenkiintoisen artikkelin kyllä saa tilattua erikseen.

Varsinaisesti syynä tosiaan jäsenyyden lopettamiselle oli tilaamieni lehtien määrän karsiminen. Eli en tässä ala moittimaan tai kehumaan Projektiyhdistys ry:n toimintaa. Varmasti kaikki heistä yrittivät parhaansa.

Yhdellä luennolla professori totesi, että paras tapa seurata tietotekniikan alan tutkimussuuntauksia on lukea ACM:n CACM-lehteä, eli "Communications of the ACM". Noudatinkin neuvoa ja aloitin kyseisen lehden tilaamisen.

CACM oli muuttanut jossain vaiheessa toimituspolitiikkaansa ja todellakin kyseessä oli hyvinkin laajasti tietotekniikan eri tutkimussuuntauksien esittelyjä.

Mielenkiintoinen piirre kuitenkin vanhasta toimituspolitiikasta oli jatkuvat kirjoitukset ohjelmistokehityksen luonteesta; näitä oli yleensä kolumneina, joihin oli tietyt toimittajat.

Tämä lehti ilmestyi kerrran kuukaudessa, ja aina oli jokin teemanumero. Oman aikansa tätäkin jatkui ja minulle kertyi kohtuullinen pino CACM-lehden kappaleita.

Myöhemmässä vaiheessa Tampereen yliopiston kirjaston tietokannat kehittyivät ja nykyään CACM-lehden saa luettua sähköisessä muodossa. Tässä vaiheessa totesin, että taitaa olla turhaa työtä tilata CACM-lehteä, koska hyvin harvoin varsinaisesti lainasin tai käytin mitään artikkelia viitteenä tai lähteenä.

Professori oli aivan oikeassa, eli kaikkien tutkimussuuntien esittelyjä lehdessä todellakin oli.

Mutta loppujen lopuksi alkoi olla ongelmana, että mistäköhän lehden numerosta olin jonkin aiheen lukenut. Loppujen lopuksi oli helpompaa tehdä hakuja ACM:n omiin tietokantoihin ja tällöin artikkeli löytyi monesti hyvin nopeasti. ACM:n tietokantoja voi pitää hyvin kehittyneinä, ja niiden kautta alkoi löytyä todella hyviä viitteitä.

Varsinaisesti minulla ei ole mitään CACM-lehteä vastaan, mutta ACM:n tietokannat veivät minun tapauksessa voiton lehden perinteisestä paperijulkaisusta. Tässä vaiheessa lopetin tosiaan lehden tilauksen ja jäsenyyden ACM:n piirissä.

Mielenkiintoinen aihe oli, että ACM järjesti kerran sähköisen kyselyn jäsenilleen sähköisestä äänestämisestä. Tärkein kysymys mielestäni oli äänestämisestä jäävä paperikopio, vaikka itse äänestys suoritettaisiin koneellisesti. Ylivoimaisesti yli puolet ACM:n jäsenistä kannatti kyselyssä paperikopion jäämistä sähköisen äänestämisen järjestelmissä.

Jokainen vähänkään tietotekniikkaan perehtynyt tietää, että tietoteknisen järjestelmän osana on tietysti osaavat ihmiset. Kun äänestysjärjestelmä oletettavasti on käytössä sadoissa tai tuhansissa pisteissä, niin on oletettavaa sähläystä useammassakin toimipisteessä. Tältä pohjalta on täysin ymmärrettävää, että ACM:n jäsenistä suurin osa kannatti paperikopion jäämistä äänestystapahtumasta.

Itse kehottaisin kaikkia kiinnostuneita tutkimaan ACM:n lehtien sisällysluetteloita. Yleislehden lisäksi ACM:n piirissä on kymmeniä erikoisjulkaisuja ja useita erilaisia seminaareja.

Electronic Frontier Finland ry, eli EFFI, seuraa hyvinkin tarkasti tietoteknisen alan kehittymistä Suomessa ja maailmassa eräänlaisten tietoteknisten ihmisoikeuksien näkökulmasta.

Suomen tasolla he ovat antaneet useita erilaisia lausuntoja ja antavat usein erilaisia lehdistötiedotteita.

Itse olen samaa mieltä EFFI ry:n kanssa siitä, että sähköisen äänestysjärjestelmän käyttöön liittyy hyvin vakavia ongelmia. Tämähän oli jo todettu ACM:n jäsenkyselyssä, kts. ACM tältä sivulta.

Lisäksi voi todeta, että tietotekniikan käyttöönoton seurauksena syntyy aivan uusi ongelmien kasa eettisellä, lainopillisella, teknisellä ja aivan käytännöllisellä tasolla.

Suomen tasolla tilanne on, että eduskunta on täynnä henkilöitä, joille tietotekniikan eettiset ja lainopilliset ongelmat ovat esillä koko ajan. Ongelmana on, että tietotekniikan eettisten ja lainopillisten ongelmien ratkaisuihin kohdistuu kohtuuttoman paljon erilaisia intresejä. Tässä tilanteessa on varmaan vaikea tietää, että ketä pitäisi uskoa.

Tekniseltä puolelta voi todeta, että eduskunnassa kansanedustajien ja osin hallinnonkin käsitys tietoteknisistä on varmaankin hyvin vaihtelevaa. Mutta hyvä oletus on, että tavallinen kansanedustaja kyllä käyttää tietotekniikkaa, mutta käytännösssä kaikkiin asioihin perehtyminen vaatisi pitkähkön perehtymisen.

Liityin jäseneksi vuonna 2007 ja liityin EFFI ry:n sisäiselle keskustelulistalle. Lyhyesti voi todeta, että EFFI ry:n sisäiselle keskustelulista on hyvin vilkas, ja sähköposteja tulee todella paljon erilaisten aiheiden käsittelyssä.

Itse totesin, että kannatan EFFI ry:n toimintaa ja jäsenyydelläni osoitan kannatuksen heidän toimintaa.

Tällä hetkellä seuraan tietysti heidän uutislistaansa, jolloin pysyy selvillä millaisia poliittisia kotkotuksia, ehkä jopa vaarallisia kotkotuksia, on menossa EFFI ry:n seuraamissa aiheissa.

COSS ry yrittää koota yhteen erilaisia yhteisöjä ja erilaisia henkilöitä avoimien tietojärjestelmien kehittämisen ympärille.

Itse olen kannatusjäsen tässä yhdistyksessä.

Käytännössä yritysjäsenet vievät COSS ry:n voimakkaasti eteenpäin.

Eri yhteyksiin olen kirjoittanut tärkeimmän tietotekniikan seurantakohteen olevan erilaisten avoimien ratkaisujen pärjääminen erittäin kovassa kilpailussa.

Avoimuutta voi olla mm. seuraavissa aiheissa: ohjelmat, lisenssit, standardit, laitteistot, rajapinnat, teksti ja data.

Eri osa-alueille on kehitetty omat käytön säännöt (monesti lisenssi), joita noudattamalla voi käyttää eri tavoin avoimia ratkaisuja.

COSS ry:n osalta voi todeta, että yhdistyksellä on erilaista toimintaa avoimuuden erilasilla osa-alueilla.