EN + FI

In English / suomeksi

EN, English: There is explanation in English, marked EN

FI, Suomeksi: Tällä sivulla on selvitystä myös suomeksi, merkitty FI.

FI: talletetut PDF-tiedostot

Omalle koneelle vai pelkkinä linkkeinä

30.10.2010 ajattelin, että omille kotisivuille voisi tallentaa uutisia PDF-tiedostoina, jolloin vanhentuvat linkit yms. eivät olisi ongelmana.

Kova tosiasia on, että erilaiset uutissivustot tekevät väistämättä uudistuksia silloin tällöin, ja seurannaisena voivat aikaisemmin toimineet linkit osoittaa jonnekin virhesivustolle.

Toisaalta taitaa olla niin, että laaja uutisjuttujen PDF-tiedostojen kokoelma levitettynä omille kotisivuille voi aiheuttaa uusia ongelmia.

Tämän vuoksi ajattelin tilannetta uudelleen 9.4.2011.

FI: JOHTOPÄÄTÖS

.... johdettua päättämistä ....

Taitaa olla helpompi vaikeuksien välttämiseksi, että omille kotisivuilleen ei lisäile erilaisten uutisjärjestelmien artikkeleista väännettyjä PDF-tiedostoja.

Toisaalta ongelmaksi tulee tilanne, jossa joku ulkopuolinen pyytäisi linkitetystä uutisesta PDF-tiedoston.

Tässä tulee taas rajanvetoa, että mikä on sallittua levittämistä oman perhe- ja lähipiirin yhteydessä.

FI: Esimerkki: YLE: Tulostetut artikkelit

Omalle koneelle vai pelkkinä linkkeinä

Voinko kopioida ja jakaa Ylen nettisivuilta tulostamaani artikkelia?

Ylen julkaisemia tekstiaineistoja voi kopioida ja käyttää yksityisesti eli omassa koti-, sukulais- ja ystäväpiirissä. Muunlainen käyttö ei ole luvallista.

FI: Esimerkki: MTV: Jälkipainantakielto

Omalle koneelle vai pelkkinä linkkeinä

11. Oikeudet palveluun ja palveluun sisältämään aineistoon - jälkipainantakielto

Sähköisten palvelujen sisältö ja ulkoasu ovat suojattuja tekijänoikeuslain ja kansainvälisten sopimusten mukaisesti. Sähköisissä palveluissa esiintyvät liiketunnukset, tavaramerkit, logot, tuote- ja palvelumerkit sekä sloganit ovat suojattuja tavaramerkkilain, muiden immateriaalioikeuksien ja sopimattomasta menettelystä annetun lain ja kansainvälisten sopimusten mukaisesti.

Sähköisten palveluiden ja niiden sisältämän kaiken aineiston omistusoikeus sekä kaikki tekijänoikeudet ja muut immateriaalioikeudet ovat joko MTV:llä tai muilla palveluntarjoajilla taikka mahdollisilla kolmansilla tahoilla. Käyttäjä ei saa mitään Sähköisiin palveluihin liittyviä oikeuksia, paitsi oikeuden käyttää Sähköisiä palveluja näiden käyttöehtojen sekä mahdollisten palvelukohtaisten ehtojen ja muiden mahdollisten sopimusehtojen mukaisesti.

Käyttäjä saa käyttää Sähköisiä palveluita vain omiin henkilökohtaisiin tarkoituksiinsa. Käyttäjä ei saa valmistaa tai valmistuttaa mistään Sähköisiin palveluihin sisältyvästä aineistosta kappaleita (kopioita) eikä saattaa aineistoa tai sen osaa yleisön saataviin levittämällä, välittämällä, esittämällä tai näyttämällä sitä julkisesti, jollei MTV ja muu oikeudenhaltija ole ennalta antanut siihen kirjallista suostumusta tai sovellettavan lain pakottavista säännöksistä muuta johdu. Käyttäjällä ei ole oikeutta muodostaa Sähköisistä palveluista ja aineistosta tai niiden osista uutta teosta tai uutta palvelua. Lainattaessa Sähköisten palveluiden sisältämää aineistoa pakottavan lainsäädännön niin salliessa, on käyttäjä velvollinen mainitsemaan lähteen hyvän tavan edellyttämällä tavalla. Edellä mainittu sisältää myös tekijänoikeuslain mukaisen jälkipainantakiellon.

Käyttäjällä ei ole oikeutta siirtää Sähköisiin palveluihin ja siihen sisältyviin yksittäisiin palveluihin kohdistuvaa käyttöoikeutta taikka palveluista mahdollisesti tehtyä sopimusta kolmannelle osapuolelle ilman MTV kirjallista suostumusta.

EN: Saving PDF Files

... tricky question ...

30 October I thought that saving PDF files from the linked news might be a good idea.

The fact of the matter is, that a large collection of PDF files from the linked news might cause some problems.

Therefore I did rethink this issue 9 April 2011.

EN: CONCLUSION

.... concluding conclusions ....

The tricky question is of course, when someone asks for saved PDF files based on linked news.

There is the legal quagmire of defining the individual usage of saved PDF files: When giving a PDF file to usage is crossing the line of indivivual usage???

EN: An Example: The Christian Science Monitor: A Note to Bloggers

Saving as PDF files ???

The Christian Science Monitor appreciates the growing blogging community, and wants to be part of the conversation. Monitor stories have "permanent" URLs, and our stories back to 1981 are freely available without needing to pay or log in. Therefore, we ask that bloggers link to articles on www.csmonitor.com, rather than reproducing them on your blog. You may reproduce a paragraph or two of an article as an introduction to the link to that article. Beyond this, no further permission from us is required.

EN: An Example: The Christian Science Monitor: Things you do not need our permission for

Saving as PDF files ???

Individuals

Articles from The Christian Science Monitor may be photocopied, and articles from csmonitor.com may be printed on paper, for your own personal, non-commercial use only. We recommend using the handy “printer-friendly” format, which displays the copyright notices and the URL of the article. In any case, all copyright and other notices must be maintained. The materials may not be modified, distributed, retransmitted, or included, in whole or in part, in derivative works, except as described on this page. All reprinting, republishing, broadcast, web reposting, or other uses require written permission from The Christian Science Monitor. In some cases, the Monitor must refer you to another rightsholder.

EN: An Example: The EUobserver: License Terms

Saving as PDF files ???

License Terms

License terms for institutions, governmental organisations, libraries, universities and other professional users:

1) The license covers full access to read, copy, store and reuse articles electronically on your own computer, household or company.
2) EUobserver.com retains all rights, titles and interests, including all copyright and intellectual property rights in, and to all content on, the EUobserver.com website and copies thereof.
3) Any prints, copies, quotes or use of EUobserver articles must clearly quote and reference the EUobserver.com as the source and include a hyperlink where suitable.
4) Re-selling of EUobserver.com content is not permitted.